Äidin toscapiirakka























Äitini on tehnyt herkullista toscapiirakkaa niin kauan kuin jaksan muistaa. Lapsena toscapiirakka ei jostain syystä napannut, mutta nykyään se on parasta herkkua aina kotona käydessä. Tässäpä teille äidin toscapiirakan resepti, jolla tulee maailman parasta piirakkaa!

Äidin toscapiirakka

4 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 dl kuohukermaa
150 g voita

Kuorrutus:
150 g voita
200 g mantelirouhetta
2 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
3 rkl vehnäjauhoja

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää muna-sokerivaahtoon jauhoseos, kerma ja voi vuorotellen varovasti käännellen. Kaada taikina pellille ja paista 200 asteessa noin 12 minuuttia.

Tee kuorrutus piirakan ollessa uunissa. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä kohtalaisella lämmöllä sekoitellen kunnes kuorrutus on sakeaa, noin kymmenen minuuttia. Levitä kuorrutus lämpimän piirakan päälle ja laita se uuniin vielä 15 minuutiksi.

Vaniljainen mangojuustokakku

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Juhlittiin synttäreitäni tässä viikonlopun aikana, ja tein ystävilleni kahvitarjottavaksi juustokakkua. Meinasin, että säästän tämän mielestäni keväisen reseptin jemmassani kevään ja esimerkiksi pääsiäisen varalle, mutta niin herkullista mangojuustokakku oli, että pakkohan se oli tulla jakamaan teille lukijoillekin :-)



Mangojuustokakku

Pohja:

150g vanilja-kaurakeksejä
40g voita
½dl vaniljakastiketta

Täyte:

200g Viola Mangotuorejuustoa
250g Säilyke Mangoa
2½ dl vispikermaa
½dl vaniljakastiketta
½ dl sokeria
1rkl vaniliinisokeria
4 liivatetta
½-1dl Mangomehua

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vuoraa n. 18cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksin pakastepussissa pieneksi muruksi ja kaada ne kulhoon. Sulata voi ja lisää vaniljakastikkeen kanssa keksien joukkoon. Painele hyvin sekoitettu keksi-voi-vanilja-seos vuoan pohjalle.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vaniljakastike. Paloittele säilykemangot pieniksi paloiksi ja sekoita täytteen joukkoon. Lisää sokeri ja vaniliinisokeri (Vinkki: tässä vaiheessa seosta kannattaa maistella. Jos seos maistuu makeuden puolesta sopivalta, kannattaa vielä hieman lisätä sokeria, sillä jääkaappikylmänä makeus laimenee hieman.) Kuumenna mehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet joukkoon. Sekoita liivate-mehu-seos ohuena nauhana täytteeseen kokoajan voimakkaasti vatkaten.
Kaada täyte vuokaan ja jätä hyytymään jääkaappiin n. neljäksi tunniksi. Itse annan yleensä hyydykekakun jähmettyä yön yli jääkaappissa.
Koristele hyytynyt kakku haluamallasi tavalla.

Terveellinen sosekeitto



Sosekeitot ovat lempiruokaani. Voisi melkeinpä sanoa että sosekeitossa on kaikki kohdallaan: ne ovat terveellisiä (ei rasvaa, ei sokeria, ei vehnää), halpoja, helppoja ja tietenkin herkullisia. Meillä sosekeitto on arkista herkkuruokaa, jota tehdään aina iso satsi kerralla ja pakastetaan loppu seuraavia terveellisiä herkkuhetkiä varten.

Tämä sosekeitto maistuu aina sen mukaan, mitä jääkaapista löytyy. Joskus bataatin sijasta voi käyttää vaikkapa lanttua tai perunat voi vaihtaa porkkanoihin. Keittoliemi kannattaa säästää (voi pakastaa) ja käyttää esimerkiksi astetta herkullisempaan kaalikeittoon.

Sosekeitto
4-5 annosta

4 perunaa
1 bataatti
2 sipulia
4 porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
1,5 l vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl ruokakermaa
mustapippuria
paprikamaustetta
suolaa

Laita vesi kiehumaan kattilaan kasvisliemikuution kanssa. Lisää kiehuvaan veteen kuoritut ja pilkotut vihannekset. Anna vihannesten kiehua kunnes ne ovat kypsiä, noin 10-20 minuuttia. Kaada keitinliemi säästöön ja soseuta kasvikset sauva- tai tehosekoittimella. Lisää joukkoon keitinlientä 1-3 desilitraa. Lisää lopuksi kerma ja mausteet, soseuta tasaiseksi.

Nutellafudge - vain kolme ainesosaa!



Koko viikonlopun teki mieli jotain pientä ja makeaa, mutta en jaksanut alkaa leipoa itselleni mitään erikoista. Kaapista löytyi sopivasti nämä ainekset ja päätin kokeilla jotain uutta - tällä kertaa jo kauan mielessäni kummitellutta nutellafudgea. Ja voi että nämä ovatkin hyviä. Ei voisi uskoa että näin helpolla ja näin yksinkertaisista ainesosista voi syntyä jotain näin suussasulavaa. Hyvästi kermojen keittely ja varovaisuus, näitä fudgeja voi tehdä kuka tahansa! Aidon nutellan sijasta fudgeihin voi käyttää myös halpismerkin kyseisiä valmisteita :)

Nutellafudge
n. 20 palaa

1 1/2 dl nutellaa
140 g voita
6 dl tomusokeria

Sekoittele kattilassa nutellaa ja voita keskilämmöllä, kunnes seos poreilee ja ainekset sulautuvat toisiinsa. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita tomusokeri voi-nutellaseokseen siivilän läpi. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun n. 15 cm x 15 cm vuokaan ja painele fudgen pintaan kelmu. Anna kovettua jääkaapissa 1-2 tuntia. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi terävällä veitsellä.


Itse tehdyt rapeat ranskalaiset ja BBQ-kastike


Ostipa ne sitten kaupasta tai teki itse, ranskalaiset ovat lähes aina löllöjä. Selaillessani ratkaisua ongelmaan päädyin kokeilemaan ranskalaisten tekemistä yhdistelemällä erilaisia netistä löytyneitä vinkkejä. Lopputulos oli herkullinen ja rapea. En kyllä varmasti tule enää koskaan tekemään kaupasta ostettuja ranskiksia, kun omien paljon parempien ranskalaisten tekeminen on näin helppoa! :) Lisäksi tein itse BBQ-kastiketta kanafileetä maustamaan, ja siihenkin tulee resepti alla.

Rapeat ranskalaiset

perunoita (1-2 per syöjä)
ruokaöljyä
mausteita (esim. grillimauste, suola, pippuri, sipulijauhe)

Pese tai kuori perunat. Halkaise peruna ensin puoliksi, sitten kumpikin puolikas kolmeksi siivuksi ja siivut mahdollisimman pieniksi tikuiksi. Sekoita kulhossa öljy ja haluamasi mausteet. Lisää perunatikut.

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Laita uunin pohjalle leivinpaperilla päällystetty pelti ja levitä ranskalaiset puhtaalle uuniritilälle. Paista n. 15-20 minuuttia, kunnes ranskalaiset ovat sisältä kypsiä.

BBQ-kastike

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
3 dl täyssokerista coca colaa (ei light)
1/2 dl ketsuppia
1/2 sitruunan mehu
3 rkl punaviinietikkaa
3 rkl fariinisokeria
2 tl suolaa
3 tl paprikajauhetta
2-3 rkl chilijauhetta

Kuori ja paloittele sipuli ja porkkana melko suurikokoisiksi lohkoiksi. Kuori valkosipulit. Paahda sipulia, porkkanaa ja valkosipulinkynsiä 250 asteisessa uunissa n. 10-25 minuuttia kunnes ne ovat kauttaaltaan tummia. Kääntele välillä.

Laita kasvikset kattilaan muiden ainesten kanssa ja keittele noin 25-35 minuuttia. Soseuta ja siivilöi halutessasi. Säilytä kylmässä.



Suklaamarengit


En tiedä mistä se johtuu, mutta viime vuonna en meinannut saada marenkeja onnistumaan millään. Lähiaikoina olen käyttänyt kehittelemääni pavlovaohjetta sekä pavlovan että sovellettuna marenkien tekemiseen. Tämä on moneen kertaan toimivaksi todettu resepti, jota voi suklaan sijasta maustaa esimerkiksi erilaisilla karkkirouheilla. Nämä helpot ja kauniit herkut kirjaimellisesti sulavat suuhun!

Suklaamarengit 
pellillinen

4 kananmunan valkuaista tarkasti eroteltuna
2 1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelys- tai perunajauhoa
1 tl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
50 g tummaa suklaata

Lämmitä uuni 100 asteeseen. Laita pelti ja pursotinvälineet valmiiksi ennen marenkitaikinan valmistusta. Sulata suklaa mikrossa varovasti.

Erottele kananmunan valkuaiset puhtaaseen teräksiseen kulhoon tai kattilaan. Valkuaisten sekaan ei saa joutua keltuaista, tai valkuaiset eivät vaahtoudu. Vatkaa valkuaisia vatkaimen täydellä teholla minuutin ajan. Lisää sitten puolet sokerista mukaan ruokalusikallinen kerrallaan.

Sekoita loppuun sokeriin maissitärkkelys- tai perunajauho, ja lisää se vähitellen marenkiseokseen edelleen voimakkaasti vatkaten. Vatkaa seosta voimakkaasti, kunnes vatkainta nostaessa valkuaisvaahtoon kohoaa terävä huippu. Vatkaa nopeasti joukkoon valkoviinietikka tai sitruunamehu.

Sekoita sula suklaa huolimattomasti valkuaisvaahdon joukkoon. Pursota tai nostele valkuaisvaahdosta marenkeja ja paista niitä uunin keskitasolla 1 1/2 tuntia. Sulje sen jälkeen uuni ja anna marenkejen olla suljetussa uunissa vähintään puoli tuntia. Älä aukaise uunia paiston alkuaikana.

Spinnyt

Olen aina Arnoldsissa käydessäni kuolannut niitä korvapuustin näköisiä Spinnyjä, mutta hulluna donitsifanina päätynyt johonkin suosikkidonitseistani. Kerran sain kuitenkin maistiaisen kyseisestä herkusta, ja Spinnyt ovat siitä lähtien olleet to do -listallani. Tänään pullahammasta alkoi kolottaa ja päätin kokeilla yhdistellä erilaisia netistä löytyviä Cinnamon Roll -reseptejä.

Pullataikina on tehty Sunnuntain Erikoisvehnäjauhopussin kyljessä olevaa ohjetta soveltaen. Laitan nyt kuitenkin tähän sekä sen (sovelletun) pullareseptin että kehittelemäni täytteen ja kuorrutteen. Fariinisokeri korvapuustien sisällä oli muuten mulle ihan uusi juttu, mutta tulee kyllä ehdottomasti käyttöön myös ihan normaalipullia tehdessä!

Spinnyt 
n. 20 kpl

5 dl maitoa
1 muna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
50 g hiivaa tai 2 ps kuivahiivaa (11 g)
13-16 dl vehnäjauhoja
150-200 g voita

Täyte
100 g pehmeää voita
3 dl fariinisokeria
1 tl sokeria
2-3 rkl kanelia

Kuorrute
100 g tuorejuustoa
1-2 dl tomusokeria
tilkka maitoa

Sekoita +42-asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen, jos käytät kuivahiivaa) tai +37-asteiseen maitoon (jos käytät tuorehiivaa) muna, sokeri, kardemumma, suola ja tuorehiiva (ei kuivahiivaa). Jos käytät kuivahiivaa, vispilöi taikinanesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu.

Lisää jauhoja vähitellen ja taikinanteon loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa 40 minuuttia.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoisiksi levyiksi (n. 30 cm x 60 cm). Levitä päälle puolet täytteen aineksista. Kääri levy tiukaksi rullaksi, jätä saumakohta alle.

Leikkaa rullasta terävällä veitsellä n. 5 cm mittaisia paloja ja nosta ne amerikkalaisiin muffinssivuokiin tai tavallisilla muffinssivuoilla vuorattuun muffinssipeltiin. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa n. 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Voitele Spinnyt munalla ja paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

Sekoita yhteen tuorejuusto, tomusokeri ja tilkka maitoa, jotta saat melko löysän kuorrutteen. Kuorrutteen voi levittää Spinnyjen päälle niiden hieman viilettyä.


Omena-toffee-muffinssit

Omenat alkaa olla nyt parhaimmillaan, joten niistä tekee mieli vääntää millon mitäkin herkkua. Tänään sain idean yhdistää kirpsakkaa omenaa ja makeaa kermakarkkia. Mielestäni yhdistelmä toimi hyvin. Jos haluaa muffinsseista makeampia, sokeria voi lisätä hieman enemmän, mutta omaan makuuni nämä toimivat hyvin. Ihania pieniä kahvipöydän herkkuja.

Omena-toffee-muffinssit

100g margariiniä
1dl sokeria
2 munaa
2½dl vehnäjauhoja
1½tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1½tl kanelia
1dl maitoa

Täyte
3 pientä omenaa
1rkl fariinisokeria
1tl kanelia
10 Omar-karkkia

Kauramuru
1dl kaurahiutaleita
1/3 dl Oivariini juoksevaa
1/3 dl maustamatonta jogurttia
3 rkl sokeria

Vaahdota sokeri ja rasva kevyeksi vaahdoksi. Lisää kananmunat. Sekoita jauhot + mausteet toisessa kulhossa keskenään. Siivilöi jauho-mauste-seos taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Jätä taikina lepäämään.

Kuori ja pilko omenat. Laita ne kulhoon, jonne pilko myös Omarit ja sekoita joukkoon fariinisokeri ja kaneli. Laita kulho mikroon noin minuutiksi.

Valmista kauramuru sekoittamalla kaurahiutaleet, Oivariini, jogurtti ja sokeri keskenään.

Täytä muffinssivuoat niin, että ensin tulee taikinaa, sitten täytettä ja päälimmäiseksi kauramurua. Älä kuitenkaan täytä vuokiaihan täyteen asti, sillä muffinssit kohoaa hieman. Jos et käytä muffinsipeltiä, laita kertakäyttöisiä vuokia kaksi päälekkäin, sillä taikina on aika raskasta.



 
Suussasulavaa rakkautta © 2010 | Designed by Chica Blogger | Back to top