Raparperi-kookosmuffinit




Nyt on raparperiaika parhaimmillaan! Me herkuttelimme eilen näillä raikkailla raparperi-kookosmuffineilla, jotka olivat sisältä ihanan kirpsakoita. Mehevä muffinssi ei kaipaa edes kuorrutetta - parhaiten näihin sopisi kuitenkin tavallinen tomusokeri-vesisekoitus ja koristeeksi voisi laittaa vaikkapa syötäviä kukkia. Kookos maistui muffinsseissa sopivasti, mutta kookoskerman ja kookoshiutaleet voi korvata myös tavallisella kermalla ja esimerkiksi mantelirouheella.

Näiden herkullisten muffinssien resepti löytyi Myllyn Parhaalta. Onko teillä luottoreseptejä, joihin saatte raparperit uppoamaan? Vinkit ja reseptit otetaan innolla vastaan!

Raparperi-kookosmuffinit
noin 8 isoa tai 16 pienempää

3½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
(1 tl kardemummaa)
3 dl ohuita raparperiviipaleita
1 dl kookoskermaa
2 kananmunaa
100 g juoksevaa margariinia (n. 1,2 dl)
1 dl kookoshiutaleita

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Voit käyttää myös muuta rasvaa kuin juoksevaa margariinia, mutta sulata ja jäähdytä tällöin rasva ensin.
Jaa taikina isoihin muffinivuokiin (esim. muffinipellille tai silikonisiin vuokiin) tai käytä pienempiä paperi- tai foliomuffinivuokia. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 15-25 minuuttia riippuen muffinien koosta.

Tuplasuklaamuffinssit ja valkosuklaakuorrute

























Tein näitä herkullisia tuplasuklaamuffinsseja eräänä kauniina kesäpäivänä kolmelle miehelle, ja muutaman tunnin sisällä joka ikinen oli syöty. Pehmeään muffinssiin ja suklaisiin makuihin yhdistettynä voinen ja hieman kirpeä valkosuklaakuorrute sopi täydellisesti. Toki muffinssit voi koristella myös perinteisesti sulatetulla suklaalla. Nämä ovat taatusti toimiva ja helppotekoinen herkku vaikkapa grillijuhlien päätteeksi! 

Ihana tuplasuklaamuffinssien resepti löytyi Taikinainen Takiainen -blogista täältä. Muffinssit koristelin valkosuklaakuorrutteella ja Meiran mokkahipuilla, jotka sopivat erinomaisesti myös esimerksi kahvijuomien päälle. 

Tuplasuklaamuffinssit
16 kpl

200 g voita 
50 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
3 munaa
4,5 dl jauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
100 g valkosuklaata
100 g tummaa suklaata

Sulata voi kattilassa, lisää 50 g tummaa suklaata ja anna sulaa. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vaahdota munat ja sokeri (vaaleaksi vaahdoksi). Lisää vahtoon vuorotellen jauhot ja maito. Lisää voi-suklaa-seos. Lisää pilkotut suklaat ja kääntele varovasti taikinaan. Lusikoi muffinssivuokiin ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Valkosuklaakuorrute 
16 muffinssin päälle

100 g valkosuklaata
100 g voita
3-4 dl tomusokeria 
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua, maitoa tai vettä

Sulata valkosuklaa varovaisesti alhaisella lämmöllä vesihauteessa tai välillä sekoitellen mikrossa. Notkista pehmeää voita sähkövatkaimella, ja lisää vähitellen joukkoon tomusokeri pienissä osissa. Lisää viimeiseksi sula valkosuklaa, vaniljasokeri ja neste. Sekoita massa tasaiseksi, ja lisää tarvittaessa tomusokeria tai vettä. Anna kuorrutteen jäähtyä hetki jääkaapissa, ja levitä sitä pursottamalla tai lastalla levittäen. Anna kuorrutettujen muffinssien jäähtyä jääkaapissa. 



Suklaajuustokakku

Viime viikolla valmistin herkullista suklaajuustokakkua jääkaappiin unohtuneesta Valion suklaakermasta. Vaikka resepti on yksinkertainen ja helppo, suklaajuustokakku oli ihanan täyteläistä ja suklaista. Kahvi antoi myös omaa luksustaan muuten tavalliseen kakkuun. Tällä reseptillä onnistuu varmasti myös pienempikin kokki aikuisen avustuksella, niin helppo se oli!

Tätä juustokakkua on helppo varioida erilaisia suklaita käyttämällä tai esimerkiksi marjoja lisäämällä. Itse tein muutama päivä sitten juustokakun tällä reseptillä kaksinkertaistaen täytteen ainekset, käyttämällä suklaana valkosuklaata ja lisäämällä joukkoon mustikoita. Herkullista valkosuklaa-mustikkajuustokakkua!

Suklaajuustokakku

Pohja:
180 g kaurakeksejä
75 g voita

Täyte:
1 prk (2,5 dl) Valion suklaakermaa
1 rasia tuorejuustoa
150 g suklaata
4 liivatelehteä
1/2 dl kuumaa kahvia

Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi. Murskaa kaurakeksit pieneksi muruksi esimerkiksi tehosekoittimisessa. Lisää sulatettu voi. Painele seos tasaisesti ja tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja mausta halutessasi ripauksella sokeria ja vaniljasokeria. Sulata suklaa varovasti vesihauteessa tai mikrossa välillä sekoitellen. Lisää hieman jäähtyneeseen suklaaseen tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi.

Ota liivatelehdet kylmästä vedestä ja liuota kuumaan kahviin. Lisää kahviseos ohuena nauhana suklaa-tuorejuustoseokseen jatkuvasti voimalla sekoittaen. Sekoita suklaa-tuorejuustoseos varovasti kermavaahtoon ja levitä seos keksipohjan päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia, mieluiten yön yli.



Mansikkainen täytekakku

Äitien päivä on on jo huomenna, joten joko kaikilla mahtaa olla kakut tehtynä? Jos ei, niin ei hätää, sillä vielä on kuitenkin rutkasti aikaa tehdä joko juustokakkua tai täytekakkua! Halusin tulla julkaisemaan teille tämmöisen mansikkakakun ohjeen, pieni varaslähtö kesään näin äitien päivän kunniaksi!

Mansikkainen täytekakku

 

 
Pohja

4 munaa
2dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Riko kananmunat sekä niiden rakenne, ja lisää joukkoon sokeri. Vatkaa seos kuohkeaksi vaahdoksi. Muista, että kananmunien kannattaa olla huoneen lämpöisiä, niin vaahtoutuminen helpottuu. Yhdistä jauhot toisessa kulhossa ja siivilöi ne varovasti käännellen muna-sokeri-vaahtoon. Kun taikina on käännelty varovaisesti tasaiseksi, kaada se korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Anna paistua (uunista riippuen) n. 35minuuttia.Voit kokeilla kypsyyttä hammastikkua kakkuun tökkäämällä, kun tikkuun ei tartu enää taikinaa, pohja alkaa olla valmis.
Kumoa kakkupohja vasta hieman jäähtyneenä!


Täyte

n. 5dl kermaa
2dl valion maustettua mansikkarahkaa
mansikkahilloa
tuoreita mansikoita
valkosuklaata

Leikkaa kakku 3 osaan. Kostuta kerrosta aina runsaasti joko maidolla tai, esimerkiksi jaffalla, ennen täyttämistä. Pilko mansikat, rouhi valkosuklaa ja vatkaa kerma valmiiksi. Voit makusi mukaan päättää, laitatko jokaiseen kerrokseen kaikkea täytteen osista. Sekoita toisessa kulhossa osan kerman joukkoon mansikkarahka ja valkosuklaa. Itse laitoin mansikkarahka-kerma-seosta ensimmäiseen ja viimeiseen kerrokseen ja keskimmäiseen pilkoin mansikoita ja laitoin kermavaahtoa. Hilloa laitoin jokaiseen kerrokseen.

Kun kakku on täytetty, pursota kermaa sivuille ja päälle, sekä koristele täytekakku haluamallasi tavalla.


Ruokamatkailua Kreetalla

Eilen kotiuduin viikon kestäneeltä Kreetan matkalta, joka oli täynnä herkullista ruokaa ja juomaa upeassa säässä. Ajoitus oli siinä mielessä mahtava, että kauden vasta alettua ei ravintoloissa ollut vielä hirveää tunkua. Kuvia tuli otettua valtavasti ja vielä enemmän tuli syötyä, joten tässä nyt (pitkä) esittely Kreetan ruokakulttuurista ja muutama ravintola- ja tuliaisvinkki. Varoitus: tämä saattaa aiheuttaa matkakuumetta!

Ensin hieman perusteita kreetalaisesta ruokakulttuurista. Kreetalla paikalliset syövät lounaan yleensä keskipäivän aikaan ja päivällisen aikaisintaan kello yhdeksältä. Siksi hyvää ravintolaa voi joskus olla vaikea huomata sillä perusteella, onko syömässä paljon paikallisia, ellet suuntaa ravintolaan vasta iltaisella.

Kreetalaiset ovat elämäntyyliltään rauhallista sakkia, ja ruokailu kestääkin yleensä jopa monta tuntia. Kun tilaus on tehty, tuodaan pöytään usein leipää, joka voi olla ilmaista tai maksaa esimerkiksi euron per ruokailija - kannattaa tarkistaa menusta, ellet halua ylimääräisiä lisäkuluja. Tämä siis silloin, jos et tilaa muita alkupaloja.

Kreetalla ruoka-annokset ovat lähes kaikkialla valtavia. Siispä pienempään nälkään kannattaa tilata seurueelle vain muutama annos, ja tarvittaessa tilata lisää ruokaa. Kun ruoat on vihdoin syöty, vinkkaa tarjoilijalle kuitista. Rahat jätetään useimmissa paikoissa pöytään, ja on hyvän tavan mukaista jättää pieni tippi. Yleensä pääsääntö on, että kuparinvärisiä kolikoita ei jätetä.

Kuten sanoin, kreetalaiset ovat erittäin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Jokaisessa ravintolassa ruoan päätteeksi tultiin tarjoilemaan joko rakia (paikallista pontikkaa) tai esimerkiksi jäätelöannos tai leivos. Ruoka oli joka paikassa älyttömän hyvää, ja uskalsin jopa maistaa miekkakalaa ja mustekalaa. Saarella ei kasva nautaa tai sikoja, joten maitoa ja tavallista juustoa on aika vähän tarjolla. Sitäkin enemmän syödään lammasta ja vuohenjuustoa, joka maistui aivan erilaiselle kuin olen tottunut täällä Suomessa syömään.

Kreetan hinnat ovat Suomen hintoja halvempia. Esimerkiksi valtava kahden ihmisen salaatti maksoi n. 5 euroa ja iso annos lihaa siinä 8 euron paikkeilla, riippuen tietenkin ravintolasta. Viiden ihmisen ruoat leipineen, juomineen ja jälkiruokineen maksoivat n. 25-45 euroa. Jos haluat tuoda Kreetalta tuliaisiksi jotain ruokaan liittyvää, suosittelen ostamaan oliiviöljyä, hunajaa tai viiniä, jotka ovat myös edullisia ja herkullisia.

Maleme Imperialin ravintola

Yövyimme Maleme Imperial hotellissa, jossa myös kyseinen ravintola sijaitsee. Kävimme syömässä muutaman kerran, ja tilasimme talon salaatin, kreikkalaisen salaatin, kanasalaatin, juustopitsaa sekä pastaa, jossa oli mereneläviä. Ruoan lopuksi sai vielä ilmaiseksi herkutella ravintolan jälkiruokabuffetissa, jossa oli kaikkea aina leivoksista jäätelöön. Hinnat olivat todellakin kohtuullisia; esimerkiksi valtava kahden ihmisen salaatti maksoi parhaimmillaan vain viisi euroa. Parasta ruoassa oli se, että kaikki ainekset tuotetaan saarella, eikä ravintola käytä pakastettua ruokaa. Menu on myös suomeksi, ja tilaus hoituu myös suomen kielellä. Ravintolan vieressä on lisäksi allasbaari, josta saa herkullista pikkupurtavaa ja juomaa mahtavalla palvelulla höystettynä.

























Mythos Cafe Bar

Jo kadulla meitä tultiin kättelemään, ja luvattiin ilmaiset alkudrinkit - päätimmepä syödä tai emme. Tarjoilija henkilökohtaisesti suositteli meille alkupaloja, joissa rapean kuoren alle kätkeytyi vuohenjuustoa ja minttua. Ruoaksi otimme grillattua kanaa ja paneroitua kalaa, jotka olivat todella herkullisia. Alkudrinkiksi saimme sitä mitä halusimmekin, eli valkoviiniä ja limsaa. Lopuksi pöytään tuotiin myös "pieni" jäätelöannos, joka olisi Suomessa maksanut helposti kuusi euroa. Kävimme syömässä ravintolassa myös myöhemmin, jolloin koko porukka otti ruoaksi erilaisia pastoja ja täytettyjä kasviksia. Tästä ravintolasta jäi erityisesti hyvä mieli jokaisen käyntikerran jälkeen, vaikka tarjoilijat olivatkin välillä hieman huppelissa. Jos kaipaat hyvää ruokaa ja erittäin vieraanvaraista palvelua, löytyy tämä ravintola Malemen rantakadulta ihan hotellin läheisyydestä.


























Amphora Restaurant Haniassa

Jos matkustat Länsi-Kreetan lomakyliin, vieraile ehdottomasti Haniassa. Vanhan sataman ympäristössä on valtavasti ravintoloita, joista söimme ensimmäisen kerran perinteiseltä näyttävässä Amphorassa. Ravintola sijaitsee aivan satamakadun toisella laidalla, ja sen tunnistaa helposti sinisistä pöydistä. Äidin kanssa otimme Kreetalaisen salaatin, toiset ottivat souvlakia (lihaa vartaassa) ja pitsaa. Todella herkullista ruokaa, ja palvelu oli taas kerran mahtavaa. Parasta oli kuitenkin sijainti aivan rannan tuntumassa, upeat maisemat ja ihana sisustus. Ruoan lopuksi saatiin vielä maistella paikallista herkkua, jonka nimeä en juuri nyt muista. Sitä ei kuulemma osata tehdä missään muualla kuin Haniassa!

























Cafe Remezzo Haniassa

Ravintola sijaitsee Hanian vanhassa satamassa toisessa päässä satamakatua. Täältä löytyy varmaan kaupungin ainoat isot pitsat ja muutenkin kattava menu. Itse maistelin kasvispastaa, ja Otso kokeili kanaa hunajalla ja sinapilla. Aika jännä yhdistelmä! Todella mukava ja joustava palvelu, ja lopuksi saimme vielä ilmaiset jäätelötkin. Taas kerran ihana sijainti meren vierellä.





Metaxia's restaurant Plataniaksessa

Malemesta pääsee Plataniakseen kätevästi bussilla tai jopa kävellen tai pyöräillen. Emme halunneet syödä kadun varrella olevissa pikaruokapaikoissa, joten silmiin osui jossain vaiheessa Metaxian perheravintola, joka sijaitsi hieman päätieltä suojassa. Täällä maistoin ensimmäisen kerran Bourekia, jossa on kesäkurpitsaa, perunaa ja vuohenjuustoa. Muut söivät valtavan salaattiannoksen, miekkakalaa ja pitsaa. Täällä alkupalaleipä tuotiin lämpimänä kauniissa korissa pöytään, ja hinta oli euron per henkilö. Lopuksi tarjottiin vielä ilmaiset suklaamousset, nam! Palvelu ei ollut niin ystävällistä kuin muualla, mutta ruoka oli huippuhyvää ja edullista.



























Kreetalla käydessä kannattaa ehdottomasti tutustua paikallisiin leipomoihin ja kahviloihin. Tässä vielä muutama kuva välipaloista ja ruoasta yleensä. Vastaan mielelläni Kreetaa koskeviin kysymyksiin, jos tätä lukee joku saarelle aikova! :)

Baklavaa: voitaikinaa, pähkinöitä ja siirappia!

Jäätelöitä paikallisessa leipomossa

Välillä piti istuutua kahville ja herkutella suklaakakulla!




Itse tehtyä jäätelöä. 

Terveellinen kasvisateriani

Kotoa pois muutettuani olen syönyt aina vain vähemmän kallista lihaa, ja vähitellen ruokavalio on kuin itsestään muuttunut kasvispainotteiseksi. Nykyään minulle maistuu paremmin linssikeitto kuin rasvainen jauheliha. Muutama viikko sitten sain kutsun Buzzador-kampanjaan, jossa piti kokeilla Hälsans Kökin kasvistuotteita, ja kirjoittaa omista mielipiteistä blogiini. Buzzadorina sain lahjakortin lähikauppaan, jolla kävin ostamassa kasvispihvejä ja falafeleja kokeiluun.

Falafel-pyöryköitä olen tehnyt muutaman kerran itsekin, mutta täytyy myöntää, että se on kyllä melko kovaa hommaa. Kasvispihvejä taas en ollut maistanut koskaan aikaisemmin. Pyörykät tarjoilin paistinpannulla kuumennettuna itse tehdyt tsatsikin ja lämmitetyn puutarhurin kasvissekoituksen kanssa. Kasvispihvit paistoin myös paistinpannulla ja tarjoilin ciabatta-leivän sisällä tsatsikin, punasipulin ja salaatin kanssa.

Hälsans Kök kasvispihvit olivat pieni pettymys, sillä ne eivät maistuneet kaiken muun kanssa juuri miltään. Yksistään pihvit olivat kuitenkin herkullisia, ja ne sopisivat erinomaisesti esimerkiksi grillattuna kasvisten kanssa. Hampurilaisessa pihvit sopisivat miedomman kastikkeen ja kasvisten kanssa.

Falafel-pyöryköitä oli paketissa paljon, mikä on tietenkin plussaa, jos syöjiäkin on useampi. Paistinpannulla paistettaessa kannattaa pitää huoli siitä, että pyörykät eivät jää sisältä jäisiksi. Jos tuoksu oli näissä Falafeleissä upean mausteinen, ja maku oli sitäkin parempi. Näissä maku ei peittynyt edes todella valkosipulisen tsatsikin alle. Jopa muut (nirsommat kasvis-)syöjät kehuivat näitä erittäin maukkaiksi. Hälsans Kökin falafel-pyöryköitä tulen varmasti syömään uudestaan!























Tsatsiki
4 annosta

1/2 kurkkua
1/2 tl suolaa
1-2 valkosipulin kynttä
400 g turkkilaista jogurttia
1 rkl sitruunamehua
ripaus mustapippuria

Huuhtele kurkku ja raasta melko isoksi raasteeksi. Laita siivilään ja ripottele päälle suola, jotta kurkku "hikoaa". Valuta noin puoli tuntia ja purista lopuksi ylimääräinen neste pois lusikan avulla. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Sekoita turkkilaiseen jogurttiin kurkkuraaste, valkosipulinkynnet, sitruunamehu ja pippuri.  Anna tsatsikin vetäytyä mielellään tunti jääkaapissa ennen tarjoilua.

Buzzadorina saan erilaisia tuotteita kokeiluun, jonka jälkeen buzzaan eli kerron tuotteista ystävilleni ja jaan ilmaisia tuotenäytteitä. Koko touhu on täysin ilmaista, ja osallistua saa niihin kampanjoihin, mihinkä itse haluaa. Jos kiinnostuit, voit liittyä mukaan tästä. :) Kerron myös mielelläni lisää!





 
Suussasulavaa rakkautta © 2010 | Designed by Chica Blogger | Back to top