Pinaatti-aurajuustopasta

Tänään pohdin pitkään, että mitä laittaisin ruoaksi. Jääkaappi alkoi ammottaa tyhjyyttään ja kauppaan ei huvittanut lähteä. Ajatus pinaatti-aurajuusto-pastasta putkahti päähäni kaapeissa olleiden tarpeiden pohjalta. Itsehän en ole kovin suuri pastan ystävä, mutta täysjyväpasta pinaatin ja aurajuuston kanssa kuulosti hyvältä idealta. Ruoasta tuli niin herkullista (vaikka en olisi uskonut!), että pakko oli räpsäistä kuvat ja tulla jakamaa resepti teillekin! Minulla ei ole mitään tiettyjä määriä, miten paljon mitäkin ainesta kannattaa laittaa, joten jokainen voi oman makunsa mukaan sekoitella aineksista itsensä näköisen pastan :-)

Pinaatti-aurajuustopasta

Täysjyväpastaa
Ruokakermaa
Pakastepinaattia
Aurajuustoa
Tomaattia
Mustapippuria

Lisukkeeksi 
Raejuustoa

Keitä täysjyväpasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta pastat kuiviksi. Lorauta joukkoon ruokakermaa ja murusta aurajuusto myös sekaan (tähän voisi sopia tosi hyvin myös valion aura-ruokakerma!). Sekoita joukkoon makusi mukaan pakastepinaattia ja anna kiehua niin kauan, kunnes pinaatti on sulanut kokonaan. Leikkaa tomaatteja pastan sekaan (kirsikkatomaatit olisi ehkäpä sopivampi vaihtoehto, kuin nämä normaalit tomaatit..)  ja ripottele mustapippuria tuomaan lisää makua. Nauti esimerkiksi raejuuston kanssa. Tosi nopeaa, helppoa ja hyvää!









  

Ruokaa Roomasta

Heippa kaikille!
Vietin ihanan loman Roomassa viime viikolla. Loma oli palkintona itselleni ylppäreistä selviytymisen johdosta ja tarkoitus oli vain nauttia, rentoutua ja pitää hauskaa ystäväni kanssa. Reissu oli todella onnistunut ja ajattelinkin nyt hieman tulla lisäilemään erilaisia ruokakuvia tänne blogin puolelle.

Ensimmäisenä päivänä oli pakko saada maistaa sitä kuuluisaa italialaista pizzaa! Pizza oli hyvää, ja poikkesi Suomen (ts. amerikkalaisesta) pizzasta ainakin pohjan perusteella. Pohja maistui hieman gluteenittomalle, mutta ei ollut ollenkaan hassumpi vaihtoehto. Täytteet oli isoina viipaleina pizzan päällä, vähän toisin kuin täällä Suomessa, jossa täytteet silputaan mahdollisimman pieniksi.

Jäätelöä.. Tarvitseeko tästä edes muuta sanoa? Italialainen jäätelö oli pehmeämpää, kermaisempaa ja suussasulavampaa kuin täällä meilläpäin.

Italiahan on myös tunnettu pastastaan. Tässä kuvassa on annos juustotäytteisiä tortelliinejä juustoisessa sienikastikkeessa. Itse on ole hirmuinen pastan ystävä, mutta annos sienien suurena fanina oli kuitenkin todella hyvää!


 
Yhtenä päivänä päädyimme syömään hauskan näköiseen ravitolaan. "Raksaravintolassa", niinkuin me sitä kutsuimme, oli seinät tehty rakennuslavoista ja ottimet oli kuin nauloja. Ikkunalaudoilla oli maalitynnyreitä ja sahanpurupusseja. Ravintola oli todella viihtyisä. Täällä söimme kanasalaattia. Kanasalaatti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvää ja mieleen jäi Italian tapaan valmistetut krutongit. Oliiviöljyssä ja mausteissa paistetut leipäpalat tihkuivat oliiviöljyä, mutta maku oli ihana.


Ja taas jäätelöllä! Jäätelöä tuli syötyä joka päivä, mutta tästä en sano muuta kuin että taivaallista.

Tiemme veivät viikon sisällä vielä uudestaan pizzalle. Olisimme halunneet maistaa juuri sitä aitoa italialaista pizzaa, missä pohja on uunissa paistettu, mutta täytteet tulevan tuoreina pohjan päälle. Koska menut olivat italiaksi ja englannin kielitaito molemminpuolin hieman heikkoa, ei pizzasta tullut aivan sellainen kuin oli tarkoitus. No, pizza oli kuitenkin maukasta ja maha tuli liiankin täyteen.


Ajattelimme kokeilla kerran kokonaista menuta. Toista kertaa emme tähän päätyneet, sillä tilaamani menu oli hieman suppeahko. Alkupalat olivat mainioita (yllä oleva leipä tomaatilla, oliivilla ja oliiviöljyllä) ja odotukset olivat näin todella korkealla pääruoan suhteen. Pienen pettymyksen tunsin kuitenkin, kun eteeni tuotiin tomaattia ja mozzarellaa pääruoaksi. Ei sillä, ettenkö tykkäisi tomaatista tai mozzarellasta, päinvastoin ne maistuivat ihanalta yhdessä, mutta olin odottanut hieman täyttävämpää ja prameampaa pääruokaa kuitenkin.

 Kylmäsavulohita, kananmunaa, perunaa, paprikaa, kirsikkatomaatteja, oliiveja, punasipulia ja salaattia, nam!

Loppukevennykseksi vielä muutama kuva italialaisesta aamupalasta. Kakkua, viinereitä, munkkeja, croisantteja... Onneksi myös oli sämpylöitä, jogurttia ja hedelmäsalaattia, muuten olisi kyllä tullut sokerihumalaan heti aamusta! Ja kuka sanoi, että italialainen ruokakulttuuri on terveellistä? Paikalliset kasasivat hurjat keot kakkuja ja munkkeja lautasilleen heti aamutuimaan, huh!

Mitä olette mieltä tämän tyylisestä postauksesta? Maija taisikin jo aijemmin tehdä hieman koostetta omasta reissustaan Lontooseen. Palautetta saa antaa, niin tiedämme onko tällaistet postaukset kivoja vai eikö :-)

Mariannen makuiset whoopie piet





















Whoopie piet ovat sellainen herkku, joihin ei voi reagoida kuin yhdellä tavalla: vau! Tai whoopie eli suomeksi jipii! Näiden ihanien herkkujen nimi tulee legendan mukaan niiden herättämästä reaktiosta, enkä yhtään ihmettele miksi. Whoopiet ovat tulleet tunnetuksi maailmalle vasta viime vuosina, vaikka Amerikassa näitä on leivottu jo vuosisadan alkupuoliskolta lähtien.

Jostain minulle oli syntynyt sellainen oletus, että nämä olisivat täytekeksejä. Olin kuitenkin täysin väärässä. Kovan keksin tilalla on ihanan pehmeä ja kuohkea kakkumainen "keksi" ja välissä paksusti herkullista täytettä. Whoopie piet voi leipoa todella pieniksi herkkupaloiksi tai isoiksi leivonnaisiksi. Täytettäkin voi varioida monella tapaa: olen nähnyt muun muassa suklaisia, kinuskisia, hedelmäisiä, minttuisia ja jopa maapähkinävoilla maustettuja täytteitä. Yleensä täyte koostuu vaahtokarkkilevitteestä, jonka voi tehdä (ja kannattaa tehdä!) helposti reseptiin linkatulla Valion ohjeella.

Whoopie piet ovat muuten mahdottoman hyvä herkku juhliin. Menevät varmasti muutamissa minuuteissa parempiin suihin! Näiden whoopie pies -leivosten ohjeen löysin Lunni leipoo -blogista. Seuraavaksi olisi tarkoituksena koittaa ainakin mokka- ja sitruuna Whoopieseja. Naminami!


Mariannen makuiset whoopie piet
15-20 kpl

Taikina:
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
100 g voita
2 dl fariinisokeria
1 muna
2 dl piimää
1 tl vaniljauutetta/vaniljasokeria

Täyte:
1 prk (200 g) Fluff-vaahtokarkkilevitettä (tai tee täyte tällä Valion reseptillä)
100 g voita
1 dl Marianne crush -rouhetta
(tilkka punaista elintarvikeväriä)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Sekoita keskenään taikinan kuivat aineet, siivilöi tarvittaessa.
Vatkaa huoneenlämpöinen voi fariinisokerin kanssa kuohkeaksi (muutaman minuutin ajan). Lisää muna ja sekoita.
Sekoita vaniljauute/vaniljasokeri huoneenlämpöiseen piimään. Lisää voivaahtoon vuorotellen piimää ja jauhoseosta.
Pursota taikinasta reilun ruokalusikallisen kokoisia nokareita leivinpaperille, jätä parin sentin leviämisvarat. (Lisäys: jos taikina on sitkeää eikä muotoudu ympyräksi, voit tasoitella pursotetun taikinanokareen kaakaojauhotetulla lusikalla. Mitä littanampi nokare, sitä isompi "keksistä" tulee. Tällä taikinalla tehdyt Whoopie piet eivät levene samalla tavalla kuin tavalliset!)
Paista uunissa n. 10 minuutin ajan ja anna kuorien jäähtyä ritilällä täysin.
Valmista täyte vatkaamalla kaikki ainekset sekaisin, käytä huoneenlämpöistä voita. Lusikoi (tai pursota) kuoren päälle n. ruokalusikallinen täytettä ja paina päälle toinen kuori. Täytettä saa olla reilusti.




Alpro-tuotteet ja Shock-o-late mousse



Olen suklaaholisti. Aina kun yritän pudottaa hieman ylimääräisiä kiloja, koko juttu kaatuu yleensä suklaaseen tai herkkuihin. Niinpä kun löysin reseptin kevyeen (mutta herkulliseen!) suklaamousseen, olin myyty.

Olen jo pitkään halunnut tutustua Alpron tuotteisiin, ja tänä viikonloppuna siihen tarjoutui hyvä tilaisuus. Tähän mousseen käytettävä Alpro Airy & Creamy on kasvisperäinen kermavaihtoehto, joka valmistetaan soijapavuista. Koska tässä kermassa on 45 % vähemmän rasvaa kuin tavallisessa, ei maku ollut ihan tavallisen kerman veroinen. Siitä huolimatta kerma vatkaitui ihmeellisen hyvin ja oli tosi kevyttä. Kerma on myös 100 % vegaanista ja sisältää paljon enemmän kalsiumia kuin tavallinen kerma. Hintakaan ei ole paha -  2,5 desilitran purkki maksoi lähikaupassa 1,50 euroa.

Halusin tehdä tästä moussesta vieläkin herkullisempaa, ja vaihdoin tavallisen tumman suklaan Fazerin Päärynä & manteli tummaan suklaaseen. Tässä suklaassa on sitä jotain: herkulliset päärynänpalat tasapainoittavat yleensä liian imelän tumman suklaan makua, ja mantelit tuovat ihanaa suuntuntumaa. Suosittelen kokeilemaan tähän mousseen, tai muuten vaan vaikkapa viikonlopun herkkuhetkiin.

Tämä suklaamousse on kevyempi versio aikaisemmin julkaisemastani suklaamoussesta. Kuva eivät välttämättä anna oikeutta tälle kevyelle ja juuri sopivasti makealle herkulle, joka täytti välittömästi kyltymättömänkin suklaahirmun tarpeet. Alpron sivulta löytyy muitakin herkullisia reseptejä, kuten omenainen pannacotta ja pehmeä suklaakeksi-jäätelö, jota voi tehdä ilman jäätelökonetta. Videosta löydät tämän reseptin ja pääset suoraan muihinkin resepteihin, joista kaikista on tehty video leivonnan tueksi.

Shock-o-late mousse
4 annosta

100 g tummaa suklaata
100 g Alpro Airy & Creamya
30 g margariinia20 g sokeria4 munanvalkuaista2 munankeltuaistaRaastettua appelsiininkuorta

1. Sulata suklaa ja margariini kattilassa miedolla lämmöllä tai laita minuutiksi mikroon.
2. Lisää vispattu Alpro Airy & Creamy varovasti (hieman jäähtyneeseen) suklaaseokseen ja sekoita hyvin. Vispaa munankeltuaiset. Vispaa sitten munanvalkuaiset eri kulhossa.

3. Lisää ensin keltuaiset suklaaseokseen ja sen jälkeen valkuaiset.
4. Laita herkku lasimaljaan ja koristele appelsiininkuori -raasteella.
5. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 2 tuntia.
6. Halutessasi voit lisätä vispattua Alpro Airy & Creamya pinnalle koristeeksi ja viimeistellä kuoriraasteella.



Unelmat on tehty toteutettaviksi

Kuvassa pikkuveli, minä ja pikkusisko leipomassa 13 vuotta sitten. 


Meillä kaikilla on unelmia, olivatpa ne sitten pieniä tai suuria. Osa unelmista kantaa koko elämän ajan, jotkut taas elävät unelmaansa joka päivä. Jo pienestä pitäen olen halunnut olla rokkitähti tai oopperalaulaja, näyttelijä tai opettaja. Lapsuuden suuret unelmat prinsessaksi muuttumisesta ovat muuttuneet arkisempiin unelmiin, jotka eivät kuitenkaan ole ollenkaan vähäpätöisempiä - itse asiassa ne tekevät elämästä elämisen arvoista. 

Tänä päivänä unelmoin hyvästä säästä, rakastavasta perheestä, luotettavista ystävistä, herkullisista makuelämyksistä ja elämyksistä muutenkin. Toki minulla on myös niitä suurempia unelmia ammattiin ja punaiseen tupaan liittyen. Salaa unelmoin myös paremmasta kunnosta ja stressittömästä elämästä.

Unelmat on tehty toteutettavaksi, eikä minkään vaikeuden tulisi antaa olla omien unelmien esteenä. Unelmien toteuttaminen ei välttämättä vaadi taikaa, vaan myös omaan itseensä uskomisella pääsee pitkälle - kuten Valion lyhytelokuvassa. Jo lapsesta asti olen pitänyt äitiäni esikuvanani, jonka kaltainen haluan olla, kun kasvan isoksi. Ehkäpä silloin tiedostamaton unelmani oli myös oppia leipomaan ja laittamaan ruokaa, kuten äitini.

Aloitin leipomisen oikeastaan vasta viime vuonna. Nyt leipominen on minulle unelmaa, jota elän. Unelmani on myös kehittyä paremmaksi leipomisessa ja ruoanlaitossa. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa voin opettaa myös omat lapseni arvostaamaan itse tehtyjä herkkuja ja ruokaa.

Yksi ajankohtainen unelmani on myös päästä parempaan kuntoon, ja siihen hommaan  Valio Plus™ sopii paremmin kuin hyvin. Valio Plus rasvattomassa maidossa on enemmän proteiinia, D-vitamiinia ja kalsiumia kuin tavallisessa rasvattomassa maidossa. Palautusjuomankaan ei välttämättä tarvitse sisältää valtavia määriä lisäaineita tai makuaineita, vaan Valio Plushan on palautusjuomaa parhaimmillaan. Ehkäpä minäkin vihdoin lyhytelokuvan rohkaisemana  yritän unohtaa epäonnistumisen pelon, joka on aina ollut unelmieni esteenä!

Mistä sinä unelmoit pienenä, ja mitkä ovat unelmiasi tänä päivänä? Onko jokin suuri - tai miksei myös pieni - unelmasi toteutunut? Entäpä onko sinulla unelmia leipomiseen liittyen?

Tää on muuten sitten sponsoroitu blogiteksti, mutta sainpahan kerrottua jotain itsestäni tässä ohessa!



"Se on parempaa. Se on Valio Plus™. 


Valio Plus™ maito ja piimät ovat täyteläisen makuisia, raikkaita ja luonnollisia rasvattomia juomia koko perheelle jokapäiväiseen käyttöön. Tavalliseen rasvattomaan maitoon ja piimään verrattuna ne sisältävät enemmän tärkeitä ravintoaineita luuston ja lihasten hyvinvointiin: 50% enemmän proteiinia ja kalsiumia sekä 100% enemmän D-vitamiinia. Lisäksi Valio Plus™ tuotteet ovat hyvä B-ryhmän vitamiinien lähde ja erinomaisia palautusjuomia liikunnan jälkeen."

Aurinkoinen juustokakku

Huh, kaikenlaista vilskettä on tässä riittänyt, etten ole juuri mitään ehtinyt leipoa. Pääsiäiseksi meille saapui vieraita, joille halusin tarjota juustokakkua, sillä monet heistä eivät rahkasta välitä. Valitsin tämän reseptin, koska sillä oli ihana nimi ja keksipohjaan lisättiin vielä inkivääriä voin lisäksi, mikä kuulosti mielenkiintoiselta. Kakku onnistui mielestäni hyvin ja vieraatkin sitä kehuivat.


Aurinkoinen juustokakku

Pohja
100g voita
200g kaurakeksejä
1tl inkivääriä

Täyte
4 liivatelehteä
2 1/2dl kuohukermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2dl sokeria
2 tl vanilijasokeria
1/2 dl sitruunamehua

Pinnalle
3 liivatelehteä
3 rkl sitruunamehua
2 prk mango- tai persikkasosetta

Päällystä irtopohjavuoka (24cm) leivinpaperilla. Sulata voi ja hiennonna keksit. Yhdistä ne ja lisää vielä inkivääriä. Painele seos kevyesti vuoan pohjalle. Upota täytteen liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto sekä sokerit. Kuumenna sitruunamehu. Purista liivatteista vesi pois ja liuota mehun joukkoon. Kaada hieman jäähtyneenä ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Levitä keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin. (Minulla taisi olla ainakin 5h)

Laita pinnan liivatteet hetkeksi kylmään veteen. Kuumenna sitruunamehu ja sekoita puristetut liivatteet sen joukkoon. Yhdistä hieman jäähtyneenä hedelmäsoseeseen. Levitä juustokakun päälle ja anna hyytyä taas jääkaapissa ainakin tunnin. (Itse annoin hyytyä seuraavaan päivään). Irrota kakku varovasti vuoasta ja nosta tarjoilualustalle. 
 
Suussasulavaa rakkautta © 2010 | Designed by Chica Blogger | Back to top