Amerikkalainen omenapiiras


Mistä näitä amerikkalaisia reseptejä oikeen putkahtelee? Toissapäivänä tehtiin amerikkalaisia suklaamuffinsseja ja tänään tein tämän piirakan, kun äitini ja pikkusiskoni tulivat kylään (lue: teki mieli leipoa ja keksin sille hyvän syyn). En ole ihan hirveä omenapiirakoiden ystävä, mutta tämä piirakka muutti mieleni! Tämä oli ihan taivaallista vähän sulaneen vaniljajäätelön kanssa, kokeile vaikka itse! Alkuperäinen versio löytyy Leila Lindholmin kirjasta pala kakkua.

Ensi viikoksi lähden Helsingissä ja Tallinnassa käymään, saa nähdä mitä leivontaan liittyvää sieltä löydän. Melko pitkä päivitystauko siis tulossa, mutta muistakaa leipoa ja kokkailla ja kommentoida ja nauttia kesästä! 

Amerikkalainen omenapiiras

Taikina

150 g kylmää voita
4 dl vehnäjauhoja
½ dl tomusokeria
1 kananmuna
½ rkl kylmää vettä

Täyte

6-7 isoa omenaa
1 rkl sitruunan mehua
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kanelia

Kuutioi kylmä voi ja nypi se jauhojen ja tomusokerin kanssa rakeiseksi seokseksi. Lisää kananmuna ja vesi ja vaivaa vain sen verran, että muodostuu taikina. Älä sekoita liikaa, koska muuten taikina sitkistyy ja kadottaa ”murumaisuutensa”. Muotoile taikina palloksi, laita muoviin ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Leikkaa lohkoiksi. Laita lohkot kulhoon, lisää sitruunamehu ja sekoita.

Sulata puolet täytteen voista paistinpannulla ja lisää puolet sokerista ja kanelista. Lisää puolet omenalohkoista ja paista niitä hiukan pehmeämmäksi. Toista lopulla puolella täytteen aineista. Anna omenalohkojen jäähtyä kulhossa.

Jaa murotaikina kahtia niin, että toinen osa on toista hiukan suurempi. Aseta suurempi taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja kauli halkaisijaltaan noin 30 cm:n ja paksuudeltaan 5 mm:n pyöryläksi. Kierrä pyörylä kaulimen ympärille ja laske se halkaisijaltaan 24 cm piirasvuoan peitteeksi. Paina taikina varoen vuoan reunoille niin, että hiukan siitä riippuu reunojen ulkopuolella.

Täytä piirastaikina paistetuilla omenalohkoilla. Kaaviloi pienempi taikinapala halkaisijaltaan noin 25 cm:n pyöryläksi. Vatkaa kananmuna maitotilkan kanssa sekaisin ja voitele pyörylän reunat seoksella. Nosta taikinakansi paikoilleen.

Leikkaa reunan yli jäävä osa taikinasta pois ja taita pohjataikinan ylimääräinen osa kannen päälle. Rypytä reuna huolellisesti kiinni sormin. Nosta piirakkavuoka pellille ja voitele koko kans munaseoksella.


Ripottele päälle sokeria ja leikkaa kanteen pieniä viiltoja, kuin auringonsäteitä. Kypsennä piirasta uunin alimmassa osassa 180 asteessa noin 35 minuuttia, kunnes se on kullanruskea. Anna jäähtyä ja nauti esimerkiksi vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa!


Bruschetta-leivät


Bruschetta-leivät ovat täydellinen yhdistelmä rapeaa leipää, mausteista tomaattia, valkosipulia ja basilikaa. Näitä voi syödä iltapalaksi, tarjota alkupalana tai valmistaa vaikka kaveriporukalle. Nämä käyvät myös ruoasta hyvän juoman kanssa erityisesti kauniina aurinkoisina päivinä!

Bruschetat voivat vaikuttaa helppotekoisilta, mutta niiden tekemiseen kannattaa varata kuitenkin kunnolla aikaa. Täytteen voi tehdä jo etukäteen ja lämmittää ennen tarjoamista mikrossa. Yhdelle syöjälle riittää noin kaksi leipää. Huippuhyvät ja helpot leivät saa myös käyttämällä puolitettuja kirsikkatomaatteja.

Bruschetta-leivät
Viidelle (10 leipää)

10 viipaletta maalaisleipää tai muuta vaaleaa leipää
10 tomaattia
4-6 valkosipulin kynttä
1/2 ruukku basilikaa
3 rkl öljyä + leiville
suolaa
pippuria

Pese ja pilko tomaatit. Leikkaa tomaatit puoliksi ja leikkaa puolikkaat keskeltä kahtia. Koverra veitsellä tomaativiipaleiden sisus ja kanta irti. Pilko haluamasi kokoisiksi kuutioiksi.

Silppua basilika ja valkosipuli pieneksi.

Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen. Levitä leivät leivinpaperin päälle pellille ja sivele jokaisen pintaan hieman öljyä. Paista leipiä uunissa, kunnes ne ovat saaneet väriä pintaansa.

Kun leivät ovat uunissa, valmista täyte. Lämmitä kolme ruokalusikallista öljyä isolla paistinpannulla. Lisää valkosipulit ja kuullota, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää tomaatit ja basilika, sekoittele. Kun tomaatti on pehmeää, lisää suolaa ja pippuria makusi mukaan.

Jaa täyte leipien päälle ja nauti!


Amerikkalaiset suklaamuffinssit


Oho, nyt on kyllä jäänyt postausväli ennätyksellisen pitkäksi! Tänään on tarkoituksena mennä iltatorille leipomuksia ja muita käsitöitä myymään, joten olen pitänyt pientä leipomistaukoa tässä välissä.

Torille myyntiin lähtevät muun muassa nämä Amerikkalaiset suklaamuffinssit, joita olen tällä reseptillä tehnyt monen monta kertaa. Parhaita suklaisia muffinsseja, jotka tiedän, ja taltuttavat makeannälän varmasti! Koristelin nämä lopulla suklaalla, johon lisäsin sulatusvaiheessa hieman öljyä. Silloin suklaa levittyy helpommin muffinssien päälle. Resepti on täältä.

Amerikkalaiset suklaamuffinssit
12 muffinssia

100 g voita tai margariinia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
100 g (tummaa)suklaata

1. Vatkaa pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito tasaiseksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen koko ajan vatkaten.
3. Palastele tai rouhi suklaa ja lisää lopuksi taikinaan.
4. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ennen koristelua ja tarjoilua.

Ah, dominoblondies!




Kerran netissä seikkaillessani löysin ohjeen blondieseihin - Brownieihin, jotka on tehty valkosuklaasta. Vähän (tai no, aika paljon) ohjetta muokattuani, päätin lisätä joukkoon vielä dominokeksin murusia. Kuvat eivät todellakaan anna herkulle tarpeeksi oikeutta, mutta kunniasanalla, tämä on parasta makeaa herkkua, mitä olen koskaan maistanut!

Dominoblondiesit jäävät hieman raa'aksi keskeltä, joten anna niiden jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista ja tarjoamista. Jos haluat näistä ihanan juhlaherkun, ne voi vaikka leikata ihan pieniksi söpöiksi miniblondieseiksi!

Dominoblondies
noin 15 palaa 
250 g valkosuklaata
6 domino-keksiä
100 g voita
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita leivinpaperi vuoan tai pellin sisään. Palastele puolet valkosuklaasta pieniksi hipuiksi ja keksit muruiksi.
2. Sulata toinen puoli valkosuklaasta ja voi vesihauteessa. Sekoita jatkuvasti pohjaa myöten, kunnes seos on tasaista. Älä anna kattilan pohjan koskea veteen ja varo polttamasta suklaata pohjaan!
3. Vatkaa munia kulhossa, kunnes niistä alkaa muodostua vaaleaa vaahtoa. Lisää vähitellen mukaan sokeri ja vaniljasokeri samalla vatkaten. Vatkaa pari minuuttia voimakkaasti.
4. Lisää munasokerivaahtoon valkosuklaavoiseos puukauhalla varovasti nostellen. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe ja suola. Lisää varovasti nostellen taikinaan. Lisää lopuksi suklaapalat ja keksinmurut, sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.
5. Paista blondieseja 25 minuuttia uunissa. Anna jäähtyä kunnolla ja leikkaa pieniksi annospaloiksi.



Arvonta on ratkennut!

Arvonta on ratkennut ja voittajaksi tuli tällä kertaa Riina Siipola! Onnea! Laitappas osoitteesi minulle sähköpostiin suussasulavaa@live.fi niin laitan palkinnon matkaan! :)

Kiitos kaikille valtavasti kommenteista, jotka todella yllättivät minut! Ihanaa, että monet pitävät blogistani. :) Kiitos paljon myös kaikista kehittävistä kommenteista, ne ovat todella tärkeitä tulevaisuutta varten. Tulevaisuudessa laitan parhaani mukaan välivaihekuvia resepteihin ja yritän laittaa blogiin myös ruokareseptejä.

Ensi viikolla taas tulossa paljon kaikkea uutta, reseptejä ja kaikkea muuta jännää. Pysykää kuulolla! :)


Sitruunakeksit




Sitruuna on yksi lempiaineksistani kun haluan leipoa jotain makeaa. Tällä kertaa jääkaappiin oli unohtunut puolikas sitruuna, josta toinen puoli käytettiin eilisen ruokaan. Mikä olisikaan sen parempi tekosyy leipomiselle? Sitruunakeksit olivat aivan ihanan pehmeitä ja sitruunaisia. Ihana kesätarjottava kahvipöytään!

Tänään tehtiin myös itse pastaa ensimmäistä kertaa ikinä ja täytyy kyllä sanoa, että oli parasta! Reseptin ja ohjeen laitan varmasti joskus myöhemmin, koska ensimmäisestä kerrasta oli vähän vaikea saada välivaihekuvia. Resepti oli siitä myös erikoinen, että siihen tuli munista vain keltuaiset ja jauhoina toimivat ihan normaalit vehnäjauhot. Täydellinen tapa hukata ylimääräiset keltuaiset, mutta ikävä kyllä vaatii oikean pastakoneen.

Sitruunakeksit
20-30 keksiä

1 dl pehmeää voita
2 ¼ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 tl sitruunan raastettua kuorta
1 rkl tuoretta sitruunamehua
¼ tl suolaa
¼ tl leivinjauhetta
1/8 tl ruokasoodaa
3,5 dl vehnäjauhoja

Ennen paistoa:
0,5 dl tomusokeria

Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Vatkaa kulhossa pehmeä voi ja sokeri kunnolla sekaisin. Lisää vaniljasokeri, muna, sitruunan raastettu kuori ja mehu, vatkaa sekaisin. Lisää kaikki kuivat ainekset paitsi tomusokeri hitaasti kulhoon ja vatkaa äkkiä tasaiseksi.

Laita tomusokeri lautaselle. Ota taikinasta teelusikallisen vetoisia kekoja, muotoile palloksi ja pyöräytä tomusokerissa. Laita kaikki pallot leivinpaperin päälle pellille. Keksit leviävät uunissa, joten jätä tilaa taikinan ympärille.

Paista 9-11 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjolle siirtämistä. Säilytä tiiviissä rasiassa.


Mansikkapavlova




Miehellä sattui taas työpäivä juhannusaaton illalle. Päätimme sitten viettää juhannusta tänään, söimme kesäistä ruokaa ja jälkkäriä sekä teimme muita kivoja kesäjuttuja. Jälkkärinä meillä oli mansikkapavlovaa, jota tarjosimme puolison vanhemmillekkin. 

Pavlovapohjan voi tehdä jo aikaisemmin, sillä kuivuminen vain parantaa sitä. Täyte kuitenkin laitetaan vasta ennen tarjoilua, koska se voi sitkistää pohjaa. Tämä on niin epätäydellisen murenevaa, mutta silti täydellisen kaunista ja herkullista! Pavlovahan on nimetty kuuluisan balettitanssijan Anna Pavlovan mukaan - Ehkä se kielii herkun kepeydestä ja rakastettavasta mausta.

Mutta tarvitseeko tätä reseptiä enempää edes kehua? Marenkia, kermavaahtoa ja tuoreita mansikoita, tätä yhdistelmää ei voita mikään! Vielä ehtii tekemään juhannusherkuksi. :)

Mansikkapavlova
Kahdeksalle

Pohja
4 kananmunan valkuaista
2 1/2 dl sokeria
2 tl peruna- tai maissitärkkelysjauhoa
1 tl viinietikkaa tai sitruunanmehua

Täyte
3dl kuohukermaa
Mansikoita (tai muita marjoja)

tomusokeria

1. Kuumenna uuni 125 asteeseen. Piirrä leivinpaperiin ympyrä esimerkiksi kakkuvuoan avulla. Muista laittaa piirretty kuva peltiin päin, ettei marenkiin tule mustetta!
2. Erottele kananmunanvalkuaiset puhtaaseen teräksiseen kulhoon tai kattilaan. Vatkaa valkuaisia noin minuutin verran, kunnes vaahto alkaa jo jämäköityä (Tässä kohdassa näyttää samalta kun alhaalla olevassa kuvassa 1). Lisää sitten puolet sokerista vähitellen ja koko ajan voimakkaasti vatkaten. 
3. Lisää toiseen puoleen sokerista tärkkelysjauho. Lisää tärkkelyssokeriseos vaahtoon vähitellen edelleen vatkaten ja vatkaa seosta kunnes se on kovaa ja kiiltävää, eli voit kääntää kulhon ylösalaisin taikinan valumatta (Näyttää samalta, kuin kuvassa 2). Lisää etikka tai sitruunan mehu ja vatkaa nopeasti sekaisin.
4. Nostele marenkivaahto leivinpaperin päälle piirretyn ympyrän sisään. Jätä pohjan keskelle matala kohta (noin puolet taikinasta) ja kasaa loppu taikina reunoiksi, jotta täytteelle jää ”pesä”.
5. Kypsennä marenkia uunin alatasolla kaksi tuntia. Anna sen jälkeen marengin jäähtyä ja kovettua sammutetussa uunissa. Älä avaa uunia kesken paistamisen tai lyhennä paistoaikaa.
6. Juuri ennen tarjoilua, vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi ja nostele se marenkipohjan sisään. Lisää mansikat kerman päälle ja koristele halutessasi siivilöidyllä tomusokerilla.


Arvonta!

Ajattelin pitää tässä pienen arvonnan ihanien lukijoiden ja monien katselukertojen kunniaksi. :) Palkintona voittajalle lähtee iloleipurin välineitä, paketti havin kesäisiä lautasliinoja ja pandan maitosuklaata.

Kerro siis kommentissasi jokin toive, palaute tai esimerkiksi postausehdotus blogiani koskien, ja olet mukana arvonnassa! Jos olet anonyymi, keksi itsellesi nimimerkki.

Voittaja arvotaan sunnuntaina 24.6 ja osallistumisaikaa on siihen asti. Onnea arvontaan! :)

Arvonta on ratkennut ja voittajaksi tuli Riina Siipola! Onnea!



Juhlatarjoilua, osa 2


Kuten lupasin, tässä olisi vielä pari reseptiä eilisistä rippijuhlista. Ajattelin siis jakaa teille reseptin lohikääretorttuun ja rieskarulliin, joita meillä tarjottiin suolapaloina ison voileipäkakun kera.

Lohikääretorttu oli minulle todella uusi tuttavuus. Ensinnäkin tortun valmistaminen eroaa todella paljon tavallisesta tavasta. Kääretortun täyte on ihana ja kehuttu kylmäsavulohitäyte, josta pitivät myös ne, jotka eivät normaalisti syö kalaa! Toki kalan voi vaihtaa muuhunkin lihaan, tai sen voi jättää kokonaan pois.

Rieskarullat ovat helppo ja herkullinen valinta juhliin tai muihin illanistujaisiin. Rullien sisään laitettiin meillä tonnikalaa, mutta ne voi täyttää vaikka millä, esimerkiksi kinkkusiivuilla. Ohjeen pohjana käytettiin Hellapoliisin ohjetta.

Lohikääretorttu
n. 60 cm leveälle pellille

60 g voita
1,3 dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
2,5 dl kuohukermaa
3 rkl sitruunamehua
0,5 tl mustapippuria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
3 kpl kananmunan keltuaista
3 kpl kananmunan valkuaista
200 g tuorejuustoa (ruohosipuli)
1 dl smetanaa
150 g ruodotonta kylmäsavulohta
2 kpl valkosipulin kynttä
0,5 dl tilliä
0,5 dl ruohosipulia
1 rkl sitruunamehua
ripaus mustapippuria

Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää maito ja kerma joukkoon ohuena nauhana kokoajan pohjaa myöten sekoittaen. Sekoita kunnolla vispilällä kunnes seos on tasainen ja se saostuu. Lisää mustapippuri, suola ja sitruunamehu.

Laske altaaseen kylmää vettä ja laita kattila sen päälle kylmään vesihauteeseen jäähtymän.

Kun seos on jäähtynyt kunnolla, laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja lisää seoksen sekaan leivinjauhe ja keltuaiset.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää toiseen  seokseen varovasti nostellen. Sekoita kunnolla tasaiseksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja levitä se kulmiin asti huolellisesti ja tasaisesti.

Paista kääretorttua uunissa, kunnes se on saanut väriä, noin 10-15 minuuttia. Kääretorttupohja palaa herkästi!

Kun pohja on valmis, kumoa se toisen leivinpaperin päälle, irrota uunissa ollut leivinpaperi ja anna jäähtyä.

Tee täyte. Silppua lohi, ruohosipuli ja tilli ja vatkaa smetana ja tuorejuusto yhdessä pehmeäksi. Sekoita sitten kaikki sekaisin ja lisää mustapippuri ja sitruunamehu.

Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle. Jätä noin 5 cm toiselta pitkältä sivulta vapaaksi, jottei täyte pursua yli, kun kääretorttu rullataan.

Rullaa leivinpaperia apuna käyttäen kääretorttu tiiviiksi rullaksi. Kääri folioon tai kelmuun tiiviisti ja anna asettua 3 tuntia tai yön yli jääkaapissa. Seuraavana päivänä tämä on parhaimmillaan.

Tonnikala-rieskarullat
30-45 annospalaa

6-7 rullarieskaa
2 prk tonnikalaa paloina tai hiutaleita, valutettuna
200 g creme fraichea
200 g levittyvää sulatejuustoa
1/2 punainen paprika pieneksi silputtuna
ruohosipulia

Levitä rieskat työalustalle. Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi tahnaksi ja levitä rieskoille tasaisesti.

Kääri rieskat tiiviiksi rulliksi ja säilytä jääkaapissa kelmun tai folion sisällä. Leikkaa annospaloiksi mahdollisimman lähellä tarjoiluhetkeä. Annokset voi koristella esimerkiksi kirsikkatomaateilla ja salaatin lehdillä.

Juhlatarjoilua, osa 1


Tuoreita mansikoita ja kermaa, voiko mikään olla parempaa?

Meillä juhlittiin tänään pikkuveljen ja -siskon rippijuhlia. Eilinen päivä ja tämä aamu meni leipoessa, kakkuja täytellessä ja järjestelyissä äitin kanssa. Juhliin teimme kaksi täytekakkua, ison voileipäkakun, rieskarullia, lohikääretorttua, mustikkapiirakkaa ja pumpulikakkua. 

Halusin jakaa teillekin jotain kivoja reseptejä tulevien juhlien varalle. Äitini tekee aina kuuden munan kakkupohjan, ja reseptiin lisäsin vielä monia vinkkejä, joiden avulla jokainen onnistuu varmasti. Uusi tuttavuus oli valkosuklaamousse, jonka resepti löytyi Kakku Helmen juhlakakut -kirjasta. Tämä ihana mousse tuli meillä suklaakakun väliin, mutta se sopii hyvin myös jälkkäriksi sellaisenaan (nam!) tai keksipohjaiseen hyydykekakkuun. Tällöin 6 liivatelehteä riittää. Tällä ohjeella valkosuklaamoussea tulee iso kulhollinen. Valkosuklaamousse kestää hyvin myös pakastamisen.

Lisää reseptejä lisään sitten hieman myöhemmin, kun juhlahumu on vähän laskenut! :)

Kuuden munan kakkupohja

6 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (halkaisijaltaan noin 24 cm).

Vaahdota munat ja sokeri kuivassa ja puhtaassa kulhossa kestäväksi vaahdoksi. Voit testata kestävyyden näin: Sammuta vatkain ja nosta vatkaimilla hieman taikinaa ilmaan. Piirrä vatkaintaikinalla taikinan pintaan 8. Jos kasi pysyy taikinan pinnalla hetken, taikina on valmista.

Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Lisää siivilän läpi vähitellen munavaahtoon ja sekoita tasaiseksi varovasti nostellen esimerkiksi nuolijalla.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 45-60 minuuttia.Voit koittaa kypsyyttä puutikulla: Kypsän kakun sisältä ei jää taikinaa kiinni puutikkuun.

Valkosuklaamousse

300 g maustamatonta tuorejuustoa
2-3 dl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
390 g valkosuklaata
4 dl kermaa
8 liivatelehteä
tilkka vettä

Laita liivatelehdet pehmenemään runsaaseen, kylmään veteen vähintään 5-10 minuutiksi.

Erota valkuaiset ja keltuaiset kananmunista.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa.

Sekoita tuorejuusto, sokerit ja keltuaiset tasaiseksi. Lisää sulatettu valkosuklaa.

Vatkaa kerma vaahdoksi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne tilkkaan kiehuvaa vettä. Vatkaa liivateseos juustoseokseen. Lisää kermavaahto varovasti sekoittaen ja lisää lopuksi valkuaisvaahto. Sekoita kunnes seos on tasainen.

Täytä kakku ja anna hyytyä vähintään 5 tuntia tai mieluiten yön yli. 

Kakkupohjaan lisättiin 2 rkl kaakaojauhetta, sisällä valkosuklaamoussea ja päällä valion suklaakermaa ja rouhittua suklaata.

Amerikkalaiset pannukakut


Kokeilin näitä herkkuja ensimmäisen kerran pinterestin innoittamana. Ihmeekseni sain todeta, että alkuperäisesti amerikkalainen ohje ei toiminut ollenkaan: pannukakuista tuli pieniä ja ohuita lättyjä. Tällä ohjeella pannukakuista tulee oikeasti kuohkeita ja pehmeitä. Leivinjauhe on se päänostattaja, mutta kunnolla vatkattu valkuaisvaahto tekee taikinalle ihmeitä!

Amerikkalaisia pannukakkuja voi paistaa pienellä lättypannulla, mutta myös normaali paistinpannu käy hyvin. Paistovaiheessa pitää muistaa, että lämpö ei saa olla liian korkea. Pannukakut saavat myös jäädä aika vaaleiksi. Nämä pannukakut ovat taivaallisia myös mustikoiden kanssa. Silloin haluttu määrä jäisiä tai tuoreita mustikoita laitetaan taikinan joukkoon maidon ja voin kanssa.

Avopuolison pikkusisko tuli kylään ja syötiin näitä eilisen Lemon curdin kanssa auringonpaisteessa, kyllä maistui! Kukaties nämä ovat uusi piknikeväs, kun sää vaan suosisi joskus kunnolla. Lisäys: Ja näähän on tietenkin myös mitä parhainta aamupalaa, jos haluaa yllättää jonkun tärkeän, tai itsensä. ;)

Amerikkalaiset pannukakut
7 keskikokoista pannukakkua

2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 ½ dl maitoa
50 g voita
voita paistamiseen

Sulata voi mikrossa, laita jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään.

Erottele kananmunat kahteen eri kulhoon. Vaahdota valkuaisia noin pari minuuttia, kunnes niistä tulee kuohkeaa ja kestävää vaahtoa. Vaahdota keltuaisia hetki, lisää kunnolla jäähtynyt voi ja sen jälkeen maito.

Siivilöi kuivat aineet keltuaistaikinan joukkoon ja sekoita. Lisää lopuksi valkuaisvaahto ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Anna taikinan seistä noin puoli tuntia ennen paistoa. Kuumenna pieni määrä voita lämpimällä pannulla ja laita kauhalla taikinaa paistinpannulle. Muotoile taikina haluamasi kokoiseksi pannukakuksi. Paista yhtä pannukakkua pari minuuttia. Tarjoa pannukakut esimerkiksi vaalean siirapin, lemon curdin, hillon tai sokerin kanssa. 

Lemon curd - Sitruunatahna











Lemon curdista on tullut lähiaikoina oikea hitti leivonnassa. En ihme, sillä tätä ihmeainetta voi käyttää vaikka mihin! Itse tehtyä lemon curdia voi laittaa esimerkiksi paahtoleivän päälle, syödä vohveleiden kanssa tai laittaa keksien ja kakkujen väliin. Siitä voi valmistaa myös sitruunakermaa, johon löytyy ohje täältä. Tällä ohjeella valmista tahnaa tulee noin kolme desiä. Jos kaapista löytyy ylimääräisiä keltuaisia, niin tämä on itse tehdyn majoneesin lisäksi luottoreseptini.

Lemon curd
noin 3 dl

2 tl sitruunan hienoksi raastettua kuorta ja
0,5 dl sitruunasta puristettua mehua (tarvitset 1-2 sitruunaa)
4 keltuaista
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl voita

Pese sitruunat huolellisesti. Raasta sitruunat ja purista mehu.

Valmista vesihaude. Tarvitset kaksi astiaa: Laita isomman kattilan pohjalle pari senttiä vettä (kuva 1) ja laita se kiehumaan. Toisen astian tulee olla teräksinen kulho tai pienempi kattila, jonka pohja ei saa koskea isomman kattilan pohjalla olevaan veteen, kun se laitetaan sen päälle.

Kun vesi isossa kattilassa kiehuu, laita kaikki ainekset pienempään kulhoon ja laita se isomman kulhon päälle. Sekoita aluksi seosta vispilällä, kunnes voi sulaa. Kun voi on sulanut, vispaa seosta vähitellen voimakkaammin, kunnes seos paksuuntuu. Sitruunatahna on valmista, kun sillä voi peittää lusikan ilman, että se valuu pois (kuva 4).

Kaada sitruunatahna astiaan, esimerkiksi tiiviiseen pakasterasiaan tai kannelliseen lasipurkkiin. Laita jääkaappiin ja anna jäähtyä kunnolla ennen käyttöä. Lemon curd säilyy tiiviissä astiassa noin kaksi viikkoa.

Vadelmajuustokakkujäätelö



Ulkona sataa ja on kylmä, mikä ihmeen kesä tämä muka oikein on? Onneksi yksi asia kuuluu aina kesään säästä riippumatta - jäätelö.

Etsin pitkään reseptiä, jolla voisi tehdä itse jäätelöä ilman jäätelökonetta. Lopulta löysin mielenkiintoisen reseptin, jonka muokkasin vielä suomalaisen makuhermoja kutkuttelevammaksi. 

Tämä on herkku, joka varmasti kääntää katseet ja saa paljon kehuja kaiken ikäisiltä. Luksusta ja itsetehtyä parhaimmillaan.

Tällä reseptillä tulee noin litra itse tehtyä jäätelöä, josta saa ison palan noin viisi ihmistä. Itse kaksinkertaistin aineet ja tarjosin kymmenelle syöjälle.

Vadelmajuustokakkujäätelö 
noin 1 litra

1 pkt (200 g) tuorejuustoa
4 dl vispikermaa (tai 2 dl vispikermaa ja 2 dl kuohukermaa)
4 digestive-keksiä
n. 150 g vadelmia
n. 2 rkl sokeria
n. 4 tl vaniljasokeria
(1 tl sitruunamehua)

Aloita murustamalla keksit haluamasi kokoisiksi murusiksi. Aseta syrjään odottamaan.

Vatkaa 2 dl vispikermaa kuivassa kulhossa jämäkäksi vaahdoksi. Lisää 1 rkl sokeria ja 2 tl vaniljasokeria ja vatkaa sekaisin.

Laita toiseen kulhoon tuorejuusto, 1 dl kermaa, 1 rkl sokeria, 1 tl vaniljasokeria ja halutessasi 1 tl sitruunamehua. Vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos on sileää. Lisää vielä 0,5 dl kermaa ja vatkaa tasaiseksi.

Valmista vadelmaseos. Jos käytät pakastevadelmia, laita ne mikron kestävään kulhoon ja lämmitä, kunnes ne ovat sulaneet. Laita vadelmat blenderiin tai tehosekoittimeen tai murskaa haarukalla. Lisää loppu kerma (0,5 dl) ja sekoita, kunnes seos on tasaista vaaleanpunaista tahnaa.

Yhdistä tuorejuustoseos ja kermavaahto ja sekoita varovasti nostellen tasaiseksi, jotta kermavaahto ei lässähdä. Maista seosta ja lisää tarvittaessa sokeria ja vaniljasokeria. Lisää seokseen keksinmurut ja sekoita. Lopuksi lisää vadelmaseos nauhana samalla sekoittaen. Vadelmaa ei ole pakko sekoittaa tasaisesti, vaan sen voi jättää jäätelöön kauniiksi raidoiksi.

Kaada seos vuokaan ja laita pakkaseen noin kuudeksi tunniksi, tai kunnes jäätelö on kauttaaltaan jäätynyt. Nosta jäätelö läpimään noin 20 minuuttia ennen tarjoamista. Nauti!


Uusi blogi ja uudet reseptit!

Hei vaan kaikille siellä ruudun toisella puolella! Sormet syyhyävät jo ensimmäisen reseptin julkaisusta, joten kerron nyt vain oikeasti lyhyesti itsestäni:

Olen nuori opiskelijatyttönen, joka rakastaa ruokaa ja leipomista yli kaiken. Joskus vain pitää leipoa, vaikka mitään ei oikeasti tekisikään mieli. Taikinaterapia on maailman parasta terapiaa! Aina ei kuitenkaan voi onnistua, ja useat jutut opin kantapään kautta. Siksipä voin antaa hyviä vinkkejä, joilla itse olen onnistunut.

Blogistani löydät varmasti sekalaista tavaraa, vanhaa ja uutta. Kerään tänne onnistuneimmat ja parhaat reseptini, joista toivottavasti on monille hyötyä! :)
 
Suussasulavaa rakkautta © 2010 | Designed by Chica Blogger | Back to top