Päivitystahti on taas jäänyt harmittavan pitkäksi. Koulujen alku ja yo-kokeisiin luku vie liikaa aikaa. :( Olen
kyllä leiponutkin, mutta ne leipomuksetkaan ei ole meinannut onnistua. Tänään kuitenkin sain taas jotain aikaan, kun viikonloppu alkoi.
Olen yleensä ollut aika epäonninen vuokaleipien tekemisessä. Jotenkin se leipä ei ole vain kypsynyt eikä ole ollut muutenkaan hyvää. Kesästä lähtien olen kuitenkin onnistunut leivän teossa, kuten olen aikaisemmissakin sämpyläresepteissä sanonut.
Tämän vuokaleivän tekeminen oli oikeastaan naurettavan helppoa. Ja leipä oli ihanaa niin maultaan kuin rakenteeltaankin. Halpaa ja myös terveellistä, jos vehnäjauhot vaihtaa kuidukkaampiin ja mukaan laittaa vaikka siemeniä. Tätä tullaan kyllä varmasti tekemään vielä monet kerrat!
Vuokaleipä
5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1 dl kauraleseitä tai -hiutaleita
1 dl täysjyvävehnä- tai ruisjauhoja
1 rkl siirappia
2 tl suolaa
7-8 dl vehnäjauhoja
voita vuoan voiteluun
Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpöisemmäksi. Sekoita veteen kuivahiiva, leseet, täysjyvävehnäjauhot, siirappi ja suola. Peitä kulho lautasella tai liinalla ja anna tekeytyä puoli tuntia. Taikina kuplii tässä vaiheessa voimakkaasti.
Lisää taikinaan vehnäjauhot vähitellen, sekoittaen ensin puuhaarukalla kunnolla ja sitten alustaen taikinaa käsin. Taikinan tulisi jäädä melko löysäksi, joten voit joutua vaivaamaan taikinaa hetken. Peitä kulho taas liinalla ja anna kohota puoli tuntia.
Laita uuni lämpenemään 250-asteeseen. Voitele vuoka ja nostele kohonnut taikina siihen. Anna kohota peitettynä vielä noin 15 minuuttia. Voit voidella leivän kevyesti maidolla ja ripotella päälle esimerkiksi leseitä tai siemeniä. Laita leipä uuniin ja paista 30 minuuttia. Kun leivän pinta on kauniin ruskea, peitä se foliolla ettei se pala.
Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Jos haluat leivästä pehmeän, laita se liinan sisään jäähtymään.
5 kommenttia:
Hyvä tuli.
Hyvä että maistui!
Tuleeko ohjeesta siis vain yksi leipä? Kun on kaksi vuokaa niin tiedän tehdä tuplasatsin sitten :)
Jep, ohjeella tulee yksi leipä. :)
Kiitos :)
Lähetä kommentti