Ah, dominoblondies!




Kerran netissä seikkaillessani löysin ohjeen blondieseihin - Brownieihin, jotka on tehty valkosuklaasta. Vähän (tai no, aika paljon) ohjetta muokattuani, päätin lisätä joukkoon vielä dominokeksin murusia. Kuvat eivät todellakaan anna herkulle tarpeeksi oikeutta, mutta kunniasanalla, tämä on parasta makeaa herkkua, mitä olen koskaan maistanut!

Dominoblondiesit jäävät hieman raa'aksi keskeltä, joten anna niiden jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista ja tarjoamista. Jos haluat näistä ihanan juhlaherkun, ne voi vaikka leikata ihan pieniksi söpöiksi miniblondieseiksi!

Dominoblondies
noin 15 palaa 
250 g valkosuklaata
6 domino-keksiä
100 g voita
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita leivinpaperi vuoan tai pellin sisään. Palastele puolet valkosuklaasta pieniksi hipuiksi ja keksit muruiksi.
2. Sulata toinen puoli valkosuklaasta ja voi vesihauteessa. Sekoita jatkuvasti pohjaa myöten, kunnes seos on tasaista. Älä anna kattilan pohjan koskea veteen ja varo polttamasta suklaata pohjaan!
3. Vatkaa munia kulhossa, kunnes niistä alkaa muodostua vaaleaa vaahtoa. Lisää vähitellen mukaan sokeri ja vaniljasokeri samalla vatkaten. Vatkaa pari minuuttia voimakkaasti.
4. Lisää munasokerivaahtoon valkosuklaavoiseos puukauhalla varovasti nostellen. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe ja suola. Lisää varovasti nostellen taikinaan. Lisää lopuksi suklaapalat ja keksinmurut, sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.
5. Paista blondieseja 25 minuuttia uunissa. Anna jäähtyä kunnolla ja leikkaa pieniksi annospaloiksi.



11 kommenttia:

Hhembp kirjoitti...

voi että, ihania reseptejä! tässähän kuolaa näitä kuviakin :)) leivotko ihan omaksi huviksi?

Tiina kirjoitti...

Kiitos! Tällä hetkellä kyllä ainakin. Yritän aina sitten tarjota tutuille, kun tekee mieli leipoa ja itse ei kuitenkaan jaksa syödä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa ku sulla on myös tälläsii vähän erikoisenpii reseptei! (:

Tiina kirjoitti...

Uusia juttuja aina yritänki ettiä, on kiva aina kokeilla kaikkea uutta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi nää on varmaa ihanii! Pakko kokeilla joku päivä. Sul on muute tosi kiva blogi ja hyviä reseptejä (:

Tiina kirjoitti...

Kiitos! Nämä olivat kyllä suuri hitti meillä, menivät melkein heti parempiin suihin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Minkä kokoista vuokaa käytit tässä? :) Näitä on pakko kokeilla!!

Tiina kirjoitti...

Se tais olla joku 20 x 30 cm vuoka :) Kannattaa kokeilla, sano sitten miltä maistui! ;)

Maija kirjoitti...

Ihanaa kun löysit mun blogin että mä löysin sum blogin :D eipä tarvi tänkään reseptin jälkeen miettiä mitä leipoo pikkusiskon juhliin!
http://maijaleipoo.blogspot.fi/

Tiina kirjoitti...

Kiva kun löysit tänne! :P Nämä kyllä taatusti katoavat pöydästä alta aikayksikön!

Maija kirjoitti...

nää oli kyllä hyviä! keksejä olis kyl voinu laittaa enemmän :P

Lähetä kommentti

 
Suussasulavaa rakkautta © 2010 | Designed by Chica Blogger | Back to top